Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

KUKA ON HENKINEN OPETTAJA

Sunnuntai 9.7.2017 - Terttu Saksala

KUKA ON HENKINEN OPETTAJA                                                             

 

Olin jokin aika sitten ystävieni kanssa baarissa, nautin alkoholia ja tietysti tulin humalaan. Oli oikein mukava ilta. Lähiaikoina pidän henkisen hyvinvoinnin kurssin uskomuksien syntymisestä ja niiden vaikutuksista elämään.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henkinen kasvu,

LUOMINEN, TUSKAA VAI ILOA

Sunnuntai 9.7.2017 - Terttu Saksala

LUOMINEN, TUSKAA VAI ILOA                                                       

Maailmamme on juuri sellainen kuin ajattelemme sen olevan.

Useimmat meistä on kasvatettu asenteella, että meidän on tehtävä kovasti töitä. Ei raha puussa kasva, ei Luoja laiskoja elätä, näitä sanontoja riittää. Me raadamme hellittämättä, periksi antamatta, sisustaanhan suomalainen tunnetaan. Osa meistä raataa raskaassa ruumiillisessa työssä päivästä toiseen, työssä joka ei anna mitään iloa tai tyydytystä, mielessään vain päivittäinen elanto ja selviäminen. Ja jos sukanvarteen pääsee joskus kertymään hieman ylimääräistä, tapahtuu heti jokin ylimääräinen konflikti johon säästöt hukkuvat. Jotkut painavat pitkää päivää dollarinkuvat ja uraputki silmissään. Arvostamme itseämme ja toisiamme sen mukaan kuinka paljon teemme töitä ja olemme mielestämme juuri niin menestyneitä kuin meillä on työn tulosta eli näkyvää materiaa ympärillämme.  

.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henkinen kasvu

EGO ON HYVÄ PALVELIJA MUTTA HUONO ISÄNTÄ

Sunnuntai 9.7.2017 - Terttu Saksala

EGO ON HYVÄ PALVELIJA MUTTA HUONO ISÄNTÄ ,                        

”Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää, tiedän et on turhaa armoo viivyttää.”      

Toni Virtanen, Apulanta

Sielu ja ego

Niin kuin maailmankaikkeudessa yleensäkin, niin myös ihmisessä vaikuttaa kaksi, ikään kuin vastakkaista voimaa. Puhutaan hyvän ja pahan taistelusta mutta asia ei ole aivan niin mustavalkoinen. Kaikessa on aina kaksi puolta, niin myös egossa joka on toinen näistä voimista, toista voidaan kutsua sieluksi, hengeksi, todelliseksi minäksi. Minä kutsun sitä sieluksi. Sielu edustaa sitä kaikkea hyvää ja kaunista mitä ihminen ikinä voikaan pitää sisällään. Sielu ilmentää itseään sydämen kautta ja käytännössä se tarkoittaa sisäistä kauneutta, uskallusta olla herkkä ja haavoittuva, kykyä nauraa ja olla iloinen, kykyä tuntea myötätuntoa omaa ja toisten kärsimystä kohtaan, kykyä hyväksyä ja rakastaa itseään ja muita ilman rajoituksia ja ehtoja, halua suojella ja olla armollinen kaikkea elävää kohtaan. Se tarkoittaa myös kykyä luopua asioista jotka ovat aikansa olleet ja palvelleet, joista on hyvä päästää irti ja mennä eteenpäin. Sielun rohkeus ilmenee kykynä tunnistaa ja hyväksyä se kuka me todella olemme, oma valo ja suuruus, kun taas egon rohkeus ilmenee enemmänkin ulkoisina tekoina ja suorituksina. Suurta on toisten auttaminen ja huomioiminen, mielihyvän tuottaminen muille ja siinä samalla saat itsellesikin kaikkea hyvää. Myös sielu voi olla haavoittunut jonkin erityisen vaikean kokemuksen seurauksena, joko tässä tai jossain toisessa elämässä. Meillä voi olla myös sielutasolle ylettäviä uskomuksia itsemme kelvollisuudesta ja hyvyydestä tai huonoudesta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henkinen kasvu, ego, sielu

KUINKA JOHDAN ITSEÄNI ENNEAGRAMMIN AVULLA

Maanantai 10.6.2013 - Terttu Saksala

 

Enneagrammi on syvällinen ja luotettava menetelmä tutustua itseen ja muihin pintaa syvemmältä. Kuinka moni meistä todella voi sanoa tuntevansa itsensä? Ja jos tuntee niin kuinka moni osaa ja viitsii todella hyödyntää  omia vahvuuksiaan toteuttaakseen unelmiaan ja menestyäkseen elämässä?

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Enneagrammi, johtaminen

ELÄMÄNTEHTÄVÄSTÄ

Torstai 28.3.2013 - Terttu Saksala

Elämäntehtävä on erittäin ajankohtainen aihe näinä haasteellisina aikoina, kun ihmiset voivat niin kovin huonosti, joko työuupumuksen takia, tai työn puutteen takia. Myös ihan normaalisti työssä käyvät ihmiset ahdistuvat, koska heidän omat arvonsa ja työpaikan arvot eivät kohtaa, he eivät ehkä tunne itseään tärkeiksi, tai työtään merkitykselliseksi. Kaikki eivät ole tästä itse tietoisia, sitä vain ihmetellään, mistä tämä henkinen pahoinvointi oikein kumpuaa, vaikka kaikki on periaatteessa hyvin.

 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ELÄMÄNTEHTÄVÄ, ONNELLISUUS, HYVÄ OLO